14.2.2013
Pieni perhe: Lelut.fi arvonta lukijoilleni
Pieni perhe: Lelut.fi arvonta lukijoilleni: Facebookissa jo paljastin, että lelut.fi on sponsoroimassa blogin arvontaa. Lelut.fi tarjoaa suomen halvimmat lelut hintatakuulla. Palki...
11.2.2013
More Memories: ARVONTA: More Memories & Lastenpuoti Heikunkeikun ...
More Memories: ARVONTA: More Memories & Lastenpuoti Heikunkeikun ...: Tälläkertaa arvotaankin Maxomorraa! Lastenpuoti Heikunkeikun sponssaa arvontavoitoksi voittajalle vapaavalintaisen lyhythihaisen paidan...
10.2.2013
Kuumeessa
Eilen kuuden aikaan illalla tuli yhtäkkiä sellanen olo, että nyt oon tulossa kipeeks. Illan mittaa tuli keuhkot tosi kipeiks, vähänkin jos yskäs niin poltteli ja hengittäminenkin kirveli jonkin verran. :/ Aamulla Leo herätteli klo 6.20 ja mittasin kuumeen, oli 37.2. Loikoilin Leon kanssa sängyssä ja tunnin päästä olikin jo 38.2.
Nyt kello on 8:30 ja Leo kattelee elämänsä ensimmäistä kertaa piirrettyjä. :D Mä menin ensin sohvalle makoileen mutta pelkään nukahtavani jos oon siinä, enkä uskalla jättää Leoo hetkekskään valvomatta nyt kun se ryömii, joten tulin tähän koneelle istuskelemaan. Otin Ibumaxia ja C-vitamiinia äsken, toivottavasti helpottaa.
Ääntä mulla ei oo juurikaan ja keuhkot on edelleen tosi kipeet, välillä yskittää ja sillon sattuu tosi paljon.
Toivottavasti ei oo keuhkoputkentulehdus. Se kun on vähän sellanen tauti että vaikka lääkäriinkin menis niin ne ei voi muuta tehdä ku määrätä buranaa ja lepoa. Mulla ei oo kyllä koskaan ollut, mutta ei mulla oo tämmöstä keuhkokipuakaan koskaan ollut flunssan yhteydessä. :/
Aina pelottaa kun tulee joku tauti mistä voi seurata tosi yskä, mulla kun siitä yskästä tulee yleensä tosi paha... Mulla on meinaan tavallista flunssaa seuranneen yskän takia jopa revennyt kylkilihas aikanaan. Se olikin kivaa, en pystyny 4 päivään nouseen sängystä ja sängyssä kääntyminenkin oli vaikeeta. Parin viikon päästäkin kilometrin kävely oli liian rankka. Siitä on jo ainakin 5 vuotta vai enemmänkin, mutta toi kylki tulee silti yleensä kuumeessa kipeeks!
Pitää siis toivoa että tästä ei seuraa mikään kauhee yskä. Ehkä pyydän jotakuta tuomaan yskänlääkettä varmuuden vuoks...
Ja pitää myös toivoa että Leo pysyy terveenä! Kaikki keuhkoihin menevä pelottaa erityisen paljon kun meillä on lähisuvussa paljon astmaa ja yhtä jos toistakin pientä viety ambulanssilla sairaalaan perusflunssan takia kun ei henki kulje.
Pitää varmaan kysyä jos äiti tai sisko tai vaikka molemmat tulis vähäks aikaa viihdyttään Leoo tänään, että mä saisin lepäillä.
Toivottavasti teillä muilla on lähtenyt sunnuntai käyntiin vähän paremmissa merkeissä! :)
Nyt kello on 8:30 ja Leo kattelee elämänsä ensimmäistä kertaa piirrettyjä. :D Mä menin ensin sohvalle makoileen mutta pelkään nukahtavani jos oon siinä, enkä uskalla jättää Leoo hetkekskään valvomatta nyt kun se ryömii, joten tulin tähän koneelle istuskelemaan. Otin Ibumaxia ja C-vitamiinia äsken, toivottavasti helpottaa.
Ääntä mulla ei oo juurikaan ja keuhkot on edelleen tosi kipeet, välillä yskittää ja sillon sattuu tosi paljon.
Toivottavasti ei oo keuhkoputkentulehdus. Se kun on vähän sellanen tauti että vaikka lääkäriinkin menis niin ne ei voi muuta tehdä ku määrätä buranaa ja lepoa. Mulla ei oo kyllä koskaan ollut, mutta ei mulla oo tämmöstä keuhkokipuakaan koskaan ollut flunssan yhteydessä. :/
Aina pelottaa kun tulee joku tauti mistä voi seurata tosi yskä, mulla kun siitä yskästä tulee yleensä tosi paha... Mulla on meinaan tavallista flunssaa seuranneen yskän takia jopa revennyt kylkilihas aikanaan. Se olikin kivaa, en pystyny 4 päivään nouseen sängystä ja sängyssä kääntyminenkin oli vaikeeta. Parin viikon päästäkin kilometrin kävely oli liian rankka. Siitä on jo ainakin 5 vuotta vai enemmänkin, mutta toi kylki tulee silti yleensä kuumeessa kipeeks!
Pitää siis toivoa että tästä ei seuraa mikään kauhee yskä. Ehkä pyydän jotakuta tuomaan yskänlääkettä varmuuden vuoks...
Ja pitää myös toivoa että Leo pysyy terveenä! Kaikki keuhkoihin menevä pelottaa erityisen paljon kun meillä on lähisuvussa paljon astmaa ja yhtä jos toistakin pientä viety ambulanssilla sairaalaan perusflunssan takia kun ei henki kulje.
Pitää varmaan kysyä jos äiti tai sisko tai vaikka molemmat tulis vähäks aikaa viihdyttään Leoo tänään, että mä saisin lepäillä.
Toivottavasti teillä muilla on lähtenyt sunnuntai käyntiin vähän paremmissa merkeissä! :)
8.2.2013
No nyt se liikkuu
Leo "ryömi" ensimmäisen kerran kaks päivää sitten, eilen vähän lisää, ja tänään sain jopa videolle pätkän siitä :)
On tosin ihan uskomattoman hauska tyyli... Sen takia naureskelenkin tossa videolla taustalla kun nauratti toi tyyli. :D
On tosin ihan uskomattoman hauska tyyli... Sen takia naureskelenkin tossa videolla taustalla kun nauratti toi tyyli. :D
5.2.2013
Uusia tuulia meillekin...
Tulin bloggeriin aikomuksena vain lukaista muiden blogeja läpi ja olla vielä puhumatta omasta tilanteesta mitään, mutta sitten huomasin että More Memories -blogin Jenni oli kirjoittanut omaan blogiinsa aivan samasta asiasta kuin mitä mäkin oon päässäni pyöritellyt. Olisin voinut aloittaa tän postauksen melkein samalla tavalla, kertoen miten asiaa on toivottu monta vuotta ja jo pidempään harkittu vakavammin, ja kuinka sen takia on vietetty viime päivät unettomia öitä vielä asiaa miettien.
Kyse on siis niin Jennillä kuin meilläkin uudesta perheenjäsenestä, mutta hieman ihmisvauvaa karvaisemmasta sellaisesta. Käykää kurkkimassa Jennin blogista heidän 6 viikon päästä saapuvaa uutta tulokasta, tässä on kuvia meidän 8 viikon päästä saapuvasta uudesta perheenjäsenestä! (Hauskaa tässä on myös se, että Jennin nuorempi tytär on syntynyt ihan melkein samaan aikaan kuin Leo, muutaman päivän erotuksella. Miten satuttiinkin tekemään samanlainen päätös samaan aikaan!)
Rotuhan on siis ranskanbulldoggi, yksi niistä roduista joita olin jo pitkään harkinnut. Henkilökohtaista kokemusta mulla on vain bostonterrieristä (Leon isän koira on bostonterrieri), joka näyttää ranskikselta mutta on pienempi, sirompi ja vilkkaampi. Muista koirista on toki myös kokemusta, meillä on ollut kaksikin eri koiraa kun olin nuorempi. Itselläni on ollut tähän asti vain kissoja, mutta koirat ovat lähempänä sydäntä, aiemmin vaan matkustelin niin paljon että en voinut ottaa koiraa vaikka se on aina ollut haaveissa.
Ranskanbulldogit on bulldoggi-nimityksestä huolimatta erinomaisen lempeitä ja rauhallisia koiria, joskin saattavat olla hieman itsepäisiä. Olen lukenut rodusta hirmuisen paljon tietoa niin suomen- kuin englanninkielisiltäkin sivuilta, ja hetki hetkeltä olen varmempi, että juuri tämä on se meidän rotu. Ranskis oli jo aiemmin ykkösvaihtoehtoni, ja voi mikä onni potkaisi kun pari päivää sitten selailin Apulaa taas kerran, etsien sitä täydellistä koiraa, ja heti ensimmäinen ilmoitus oli tästä pentueesta. Kaiken kukkuraksi matkaa koirien luokse on vain noin 60 kilometriä täältä.
Sovin omistajan kanssa tapaamisen heti, vaikka tiesinkin että pennuista ei vielä osaisi tarkkaan sanoa, minkälaisia tulevat olemaan luonteeltaan, kun ovat 1.2.2013 syntyneitä. Ranskanbulldogit kuitenkin menevät kuin kuumille kiville, joten tiesin että tilaisuuteen on tartuttava. En ole nukkunut kuin muutaman tunnin yössä viime päivät, kun joka yö pyörin sängyssä ja mietin aamun pikkutunneille asti tätä asiaa. Kaikki koneella vietetty aika on käytetty etsimään tietoa ranskanbulldogeista - siksi blogissakin on ollut hiljaista, en vain ole malttanut tehdä yhtään mitään muuta. Myös koiran koulutuksesta, ruokinnasta, välineistä ja kaikesta muusta mahdollisesta on tullut etsittyä paljon tietoa.
Tänään sitten kävin katsomassa koiria, ja voi että, miten ihana tuo äitikoira oli. Pennut olivat toki söpöjä, mutta pikkuiset vaan lyllersivät ja tipahtelivat pehmusteelta lattialle, josta sitten nostelin niitä takaisin äidin hoiviin samalla kun paijasin ihanaa äitiä ja juttelin omistajan kanssa.
Äitikoira siis on erinomaisen lempeä tapaus, ja antoi minun vieraan ihmisenkin heti koskea pentuihin ja tuli myös tervehtimään minua itsekin, hyvin rentoutuneen oloisena. Äitikoira oli varsin virkeän oloinen, ja huolehti pennuista suurella innolla, vaikka pentue on koiralle vasta ensimmäinen. Omistajalla on pieni lapsi, ja sekä pentujen äiti että isä ovat tulleet lapsen kanssa aivan mainiosti toimeen. Isä on jalostukseen käytettävä, näyttelyissäkin kiertänyt ja tarkkaan eläinlääkärin tutkima yksilö. Molemmat vanhemmat ovat siis erinomaisen terveitä, lempeitä ja lapsiystävällisiä, joten uskalsin tänään tehdä päätöksen ja varasin pennun. Olin tuota kyseistä pentua katsellut jo ihan ensimmäisistä kuvista asti, että tuo vois olla kiva, ja suuresta kysynnästä huolimatta sain ihan vapaasti valita pennun, sillä olin ensimmäisten kyselijöiden joukossa.
Vielä on kuitenkin kaksi kuukautta aikaa miettiä asiaa, ja aion mennä katsomaan pentuja uudelleen vähintään kerran, sitten kun ovat isompia ja näyttävät luonnettansa. En halua tehdä hätäistä päätöstä, joten vaikka varaus on tehty ja varausmaksu menee huomenissa omistajalle, niin haluan varmistua siitä, että valitsemani pentu tuntuu omalta myös sitten kun on vähän isompi.
Välillä mietin, että onko musta huolehtimaan koiranpennusta ja vauvasta, ja olenkin miettinyt asiaa todella perinpohjaisesti (jo pitkään, mutta etenkin viimepäivinä). Aion käyttää nämä 2 kuukautta miettien asiaa vielä lisää, mutta tällä hetkellä olen varma, että tätä haluan. Leo on helppo lapsi, ja jos koira käyttäytyy rodulleen tyypillisesti ja vanhempiensa kaltaisesti, ei senkään pitäisi tuottaa elämää suurempia haasteita - mutta tähän ryhdytään silti sillä varauksella, että sekä lapsesta että koirasta tulee täystuhoja riiviöitä, ja olenkin jo alkanut miettiä keinoja joilla pitää molemmat aisoissa. Onneksi asutaan kaksiossa, jolloin vauvan ja koiran voi ainakin pitää turvallisesti toisistaan erillään sulkematta kumpaakaan pois minun näköpiiristäni. :)
En aikonut vielä kirjoittaa tänne aiheesta mitään, koska olen varma että moni miettii, että en kuitenkaan jaksa tai pysty ja olen hölmö kun edes harkitsen koiran hankkimista puolivuotiaan lapsen yksinhuoltajana. Mutta uskokaa pois, olen miettinyt ihan samoja asioita, mutta kuitenkin tunnen itseni paremmin kuin kukaan muu ja tiedän siihen pystyväni niin päättäessäni! Vastoinkäymisiä tulee aivan 100% varmasti ja joskus ihan takuulla tulee ottamaan päähän, mutta silloin on hyvä muistaa, että itsepä olen soppani keittänyt, ja aion kantaa vastuun loppuun asti.
Tästä ei siis tule mitään "kokeilua", että koitetaan koiran ottamista ja sitten palautetaan kun ei se ollutkaan sellainen pieni suurisilmäinen söpöliini joka ei koskaan tee pahojaan. Kuten sanottua, lähden hommaan sillä asenteella, että sekä lapsesta että koirasta tulee täystuhoja, joten valmistautuminen aloitetaan ajoissa - koira koulutetaan oikeasti kunnolla, ja lapselle opetetaan koiran oikeaoppista käsittelyä heti ensimmäisestä päivästä asti, huolimatta siitä, että puolivuotias ei siitä välttämättä mitään vielä ymmärräkään.
Tulen siis tarvitsemaan sinnikkyyttä ja harmaita hiuksia tulee varmasti kertymään roppakaupalla, mutta ei se mitään. Niinhän se on vauvankin kanssa - välillä ottaa päähän ja lujaa, mutta ne hyvät hetket kyllä saa kaiken ikävän poistumaan mielestä. Samalla asenteella suhtaudutaan hauvavauvaan hänen tänne saapuessaan. :)
Kyse on siis niin Jennillä kuin meilläkin uudesta perheenjäsenestä, mutta hieman ihmisvauvaa karvaisemmasta sellaisesta. Käykää kurkkimassa Jennin blogista heidän 6 viikon päästä saapuvaa uutta tulokasta, tässä on kuvia meidän 8 viikon päästä saapuvasta uudesta perheenjäsenestä! (Hauskaa tässä on myös se, että Jennin nuorempi tytär on syntynyt ihan melkein samaan aikaan kuin Leo, muutaman päivän erotuksella. Miten satuttiinkin tekemään samanlainen päätös samaan aikaan!)
 |
| 4 päivän vanhasta rääpäleestä oli mahdotonta saada naamakuvaa |
 |
| Niin pieni pallero vielä |
 |
| Valkoisesta oli kuulemma kyselty kaikista nopeiten |
 |
| Pennut olivat niin pieniä että lähinnä lyllersivät ja söivät, mutta voi miten äiti valloitti sydämeni <3 |
 |
| Äiti oli uskomattoman rauhallinen ja antoi minunkin heti koskea pentuihin, mutta piti myös pienistään erinomaisen hyvää huolta |
 |
| Vasemmalla meidän tuleva pieni (joka esiintyi 2 ekassa kuvassakin siis) |
Rotuhan on siis ranskanbulldoggi, yksi niistä roduista joita olin jo pitkään harkinnut. Henkilökohtaista kokemusta mulla on vain bostonterrieristä (Leon isän koira on bostonterrieri), joka näyttää ranskikselta mutta on pienempi, sirompi ja vilkkaampi. Muista koirista on toki myös kokemusta, meillä on ollut kaksikin eri koiraa kun olin nuorempi. Itselläni on ollut tähän asti vain kissoja, mutta koirat ovat lähempänä sydäntä, aiemmin vaan matkustelin niin paljon että en voinut ottaa koiraa vaikka se on aina ollut haaveissa.
Ranskanbulldogit on bulldoggi-nimityksestä huolimatta erinomaisen lempeitä ja rauhallisia koiria, joskin saattavat olla hieman itsepäisiä. Olen lukenut rodusta hirmuisen paljon tietoa niin suomen- kuin englanninkielisiltäkin sivuilta, ja hetki hetkeltä olen varmempi, että juuri tämä on se meidän rotu. Ranskis oli jo aiemmin ykkösvaihtoehtoni, ja voi mikä onni potkaisi kun pari päivää sitten selailin Apulaa taas kerran, etsien sitä täydellistä koiraa, ja heti ensimmäinen ilmoitus oli tästä pentueesta. Kaiken kukkuraksi matkaa koirien luokse on vain noin 60 kilometriä täältä.
Sovin omistajan kanssa tapaamisen heti, vaikka tiesinkin että pennuista ei vielä osaisi tarkkaan sanoa, minkälaisia tulevat olemaan luonteeltaan, kun ovat 1.2.2013 syntyneitä. Ranskanbulldogit kuitenkin menevät kuin kuumille kiville, joten tiesin että tilaisuuteen on tartuttava. En ole nukkunut kuin muutaman tunnin yössä viime päivät, kun joka yö pyörin sängyssä ja mietin aamun pikkutunneille asti tätä asiaa. Kaikki koneella vietetty aika on käytetty etsimään tietoa ranskanbulldogeista - siksi blogissakin on ollut hiljaista, en vain ole malttanut tehdä yhtään mitään muuta. Myös koiran koulutuksesta, ruokinnasta, välineistä ja kaikesta muusta mahdollisesta on tullut etsittyä paljon tietoa.
Tänään sitten kävin katsomassa koiria, ja voi että, miten ihana tuo äitikoira oli. Pennut olivat toki söpöjä, mutta pikkuiset vaan lyllersivät ja tipahtelivat pehmusteelta lattialle, josta sitten nostelin niitä takaisin äidin hoiviin samalla kun paijasin ihanaa äitiä ja juttelin omistajan kanssa.
Äitikoira siis on erinomaisen lempeä tapaus, ja antoi minun vieraan ihmisenkin heti koskea pentuihin ja tuli myös tervehtimään minua itsekin, hyvin rentoutuneen oloisena. Äitikoira oli varsin virkeän oloinen, ja huolehti pennuista suurella innolla, vaikka pentue on koiralle vasta ensimmäinen. Omistajalla on pieni lapsi, ja sekä pentujen äiti että isä ovat tulleet lapsen kanssa aivan mainiosti toimeen. Isä on jalostukseen käytettävä, näyttelyissäkin kiertänyt ja tarkkaan eläinlääkärin tutkima yksilö. Molemmat vanhemmat ovat siis erinomaisen terveitä, lempeitä ja lapsiystävällisiä, joten uskalsin tänään tehdä päätöksen ja varasin pennun. Olin tuota kyseistä pentua katsellut jo ihan ensimmäisistä kuvista asti, että tuo vois olla kiva, ja suuresta kysynnästä huolimatta sain ihan vapaasti valita pennun, sillä olin ensimmäisten kyselijöiden joukossa.
Vielä on kuitenkin kaksi kuukautta aikaa miettiä asiaa, ja aion mennä katsomaan pentuja uudelleen vähintään kerran, sitten kun ovat isompia ja näyttävät luonnettansa. En halua tehdä hätäistä päätöstä, joten vaikka varaus on tehty ja varausmaksu menee huomenissa omistajalle, niin haluan varmistua siitä, että valitsemani pentu tuntuu omalta myös sitten kun on vähän isompi.
Välillä mietin, että onko musta huolehtimaan koiranpennusta ja vauvasta, ja olenkin miettinyt asiaa todella perinpohjaisesti (jo pitkään, mutta etenkin viimepäivinä). Aion käyttää nämä 2 kuukautta miettien asiaa vielä lisää, mutta tällä hetkellä olen varma, että tätä haluan. Leo on helppo lapsi, ja jos koira käyttäytyy rodulleen tyypillisesti ja vanhempiensa kaltaisesti, ei senkään pitäisi tuottaa elämää suurempia haasteita - mutta tähän ryhdytään silti sillä varauksella, että sekä lapsesta että koirasta tulee täystuhoja riiviöitä, ja olenkin jo alkanut miettiä keinoja joilla pitää molemmat aisoissa. Onneksi asutaan kaksiossa, jolloin vauvan ja koiran voi ainakin pitää turvallisesti toisistaan erillään sulkematta kumpaakaan pois minun näköpiiristäni. :)
En aikonut vielä kirjoittaa tänne aiheesta mitään, koska olen varma että moni miettii, että en kuitenkaan jaksa tai pysty ja olen hölmö kun edes harkitsen koiran hankkimista puolivuotiaan lapsen yksinhuoltajana. Mutta uskokaa pois, olen miettinyt ihan samoja asioita, mutta kuitenkin tunnen itseni paremmin kuin kukaan muu ja tiedän siihen pystyväni niin päättäessäni! Vastoinkäymisiä tulee aivan 100% varmasti ja joskus ihan takuulla tulee ottamaan päähän, mutta silloin on hyvä muistaa, että itsepä olen soppani keittänyt, ja aion kantaa vastuun loppuun asti.
Tästä ei siis tule mitään "kokeilua", että koitetaan koiran ottamista ja sitten palautetaan kun ei se ollutkaan sellainen pieni suurisilmäinen söpöliini joka ei koskaan tee pahojaan. Kuten sanottua, lähden hommaan sillä asenteella, että sekä lapsesta että koirasta tulee täystuhoja, joten valmistautuminen aloitetaan ajoissa - koira koulutetaan oikeasti kunnolla, ja lapselle opetetaan koiran oikeaoppista käsittelyä heti ensimmäisestä päivästä asti, huolimatta siitä, että puolivuotias ei siitä välttämättä mitään vielä ymmärräkään.
Tulen siis tarvitsemaan sinnikkyyttä ja harmaita hiuksia tulee varmasti kertymään roppakaupalla, mutta ei se mitään. Niinhän se on vauvankin kanssa - välillä ottaa päähän ja lujaa, mutta ne hyvät hetket kyllä saa kaiken ikävän poistumaan mielestä. Samalla asenteella suhtaudutaan hauvavauvaan hänen tänne saapuessaan. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
