Japanilaista ruokaa

Tänään illalla ei jostain syystä tehnyt mieli yhtään mitään mitä oli valmiina, joten päätin vihdoinkin kaivaa kaapista soumen-tarvikkeet ja tehdä soumenia, jota en ollut syönyt sitten Suomeen palaamisen jälkeen. Dokumentoin koko homman kameralla, kun Leokin nukkui niin nätisti (sen jälkeen kun olikin nukutusyrityksistä huolimatta valvonut 3 tuntia eli aivan liikaa, ja viettänyt ainakin tunnin siitä itkien kovaa yliväsymystään, raukka).

Vasemmalta oikealle: inkiväärimurska, men-tsuyu,
wasabi-tahna, soumen-nuudelit

Soumenia on tosi helppo tehdä, ja tarvikkeiksi riittää nuo tuossa kuvassa näkyvät. Inkivääri on paljon parempaa tuoreesta inkivääristä raastettuna, mutta paremman puutteessa tuo Blue Dragonin inkiväärimurskakin käy. En jostain syystä löytänyt isosta Citymarketista mitään muuta inkivääriä muistuttavaa.

Men-tsuyu on suoraan suomennettuna nuudelikastiketta. Sitä käytetään yleensä eri nuudelilajien dippailuun, joko kylmänä tai kuumana. Wasabi on sitä piparjuurta muistuttavaa vihreätä tahnaa jota syödään sushinkin kanssa. Soumenit on hyvin ohuita vehnästä tehtyjä nuudeleita (jotka tuoksuu muuten ihan spagetilta keitettynä, vaikka maku on erilainen).

Soumenit on pakkauksessa tälläisinä annoksina

 Muistelin, että kun teimme mieheni kanssa soumenia joskus kesäkuussa, kaksi tälläistä annosjuttua per naama oli vähän liian vähän. En kuitenkaan halunnut syödä kauhean suurta määrää tällä kertaa, joten laitoin kaksi annosta, jonka oletin olevan juuri sopiva määrä.

Japanilaiset kokkaa paljon syömäpuikoilla,
mutta jos säälii käsiään niin kannattaa käyttää
kokkaukseen sopivia pitkiä puikkoja, ei näitä
normaaleja syömäpuikkoja

 Määrähän olikin sitten ihan valtava... No ei se mitään. Soumenit ovat niin ohuita, että annoin niiden kiehua ehkä minuutin verran liedellä, kunnes siirsin sivuun.

Soumenit kököttivät hetken sivussa, kun etsin siivilää

Tämän jälkeen huuhtelin soumeneita runsaassa kylmässä vedessä. Tein siis kesällä syötävää soumenia, joka jäähdytetään hyvin kylmäksi. Sekaan olis voinut laittaa jääpaloja, mutta ei nyt ollut jääpaloja tehtynä, joten kylmä kraanavesi sai kelvata.

Lähtötilanne pöydällä. Naurattaa tuo mun soumen-kulho, isoäiti taitaa käyttää sitä lähinnä salaattiin yleensä, mutta en löytänyt parempaa :) Soumenit ovat kulhossa kylmässä vedessä lillumassa, tässä vaiheessa olis kiva ollut olla niitä jääpaloja. Japanilainen mieheni tosin olisi moittinut siitä, että eihän näin kylmällä säällä syödä kylmää ruokaa. Se ei koskaan muista, että Suomessa talot on talvellakin lämpimiä sisällä (meillä oli miehen luona helmikuussa parhaimmillaan 6 astetta sisällä), joten kylmää ruokaa voi tehdä mieli kylmällä säälläkin.

Sekoitin men-tsuyuun wasabia ja inkivääriä. En tiedä laittaako japanilaiset normaalisti wasabia men-tsuyun joukkoon, vaikka idea taisikin olla mieheni. Itsehän rakastan wasabia ja se sopii mun mielestä soumenin kanssa ihan hirmu hyvin. :)

Men-tsuyun sekaan voi myös lorauttaa hieman vettä alkuun, sillä se on aika voimakkaan makuista. Itse en laita sekaan vettä ihan siitä syystä, että soumenien mukana tuonne dippauskuppiin kulkeutuu kuitenkin vettä, ja men-tsuyu laimenee itsestään. Aluksi voi vaan dipata soumeneita vähän vähemmän sinne men-tsuyuun, jos men-tsuyu tuntuu liian voimakkaalta.

Ja sitten olikin edessä paras vaihe eli syöminen. Kuvasta paljastuu myös paha tapani, eli kirjojen lukeminen syödessä.

En todellakaan jaksanut edes puolia tuosta määrästä, hahah. Määrä tosin näyttää tossa vielä isommalta, kun kulhossa on yli puolet vettä :) Mutta joo, tuli lievä virhearvio... Olis pitänyt pitää mielessä se, että mieheni syö hoikkaan varteensa nähden ihan käsittämättömiä ruokamääriä, eli sillä kertaa kun laitettiin 4 annosta niin mieheni söi niistä varmaan ainakin 3... Yksi olis siis riittänyt oikein hyvin yksin syödessä!

Ja jos jollekulle tuli mieleen, niin joo, soumenin syöminen voi olla aika sotkevaa jos ei ole varovainen. Ensin syömäpuikoilla noukitaan veden seasta nuudelit, jotka siirretään tuohon dippauskulhoon, ja sitten ne pitäis vielä saada suuhunkin asti. Japanilaiset tuntuu hyvin harjaantuneilta tässä hommassa, mutta itseltä ei kyllä ihan roiskimatta vielä suju. :D

Ei muuten kannata ottaa oppia tavasta jolla pidän syömäpuikkoja kädessä, sillä vaikka se on niin "oikean" näköinen syömäpuikkojen pitotapa että hämään sillä jopa japanilaiset luulemaan että pidän puikkoja kädessä oikeaoppisesti, niin ei se silti ole täysin puhtaasti oikeanlainen tapa pitää niitä kädessä.... Mutta toisaalta, ei kyllä kukaan japanilainenkaan tunnu pitävän syömäpuikkoja täysin oikeaoppisesti. Mieheni pitää puikkoja kädessä niin, että ne ovat X:n mallisesti. Oon tutkinut sitä monta kertaa, mutta en vieläkään käsitä, miten mies saa sillä tavalla kiinni yhtään mistään ruuasta. :D

Nyt Leo heräs, eli on varmaan aika mennä syöttöpuuhiin ja sitten jos menisi itsekin nukkumaan.

Teehetki

Leolla on ollut nyt muutama päivä taas vähän rankempaa, mistä lie syystä. Välillä on meinannut itselläkin väsymys iskeä, kun mikään ei oo hyvin ja koko ajan pitää etsiä eri juttuja millä sais toisen vähän paremmalle tuulelle. Tänään omaa harmitusta on lisännyt moninkertaisesti se, että imetys on kauhean tappelun ja huudon takana. Äsken ei onnistunut ollenkaan, Leo huoli pelkän pullon. :(

En nyt silti vielä ota siitä liikaa stressiä, ehkä huomenna sujuu taas paremmin.

Nyt Leo on ulkona vaunuissa nukkumassa, ja tein itselleni kupillisen terveellistä ja herkullista matcha-teetä. Mitkään hedelmäteet sun muut tai edes perus musta tee ei ole mun makuuni, vaan pidän vihreästä teestä, etenkin matcha-muodossa, jota opin juomaan Japanissa asuessani. Sushi-ravintoloissa matchaa oli aina tarjolla iso purkillinen josta sitä sai ottaa ihan niin paljon kuin haluaa. Matchaa juodessa alkaakin aina tehdä mieli syödä sushia!

Matchassa on kofeiinia enemmän kuin jopa kahvissa, eli raskaus- ja imetysaikana ei välttämättä kannata kuppikaupalla juoda, mutta matchassa on myös enemmän vitamiinejä ja muita hyödyllisiä ainesosia kuin kahvissa, tavallisessa vihreässä teessä tai mustassa teessä.

Matchasta voit lukea lisää vaikka täältä. Suurin osa japanilaisista muuten juo matcha-teen ihan ilman mitään bambuvispilöitä, eli vaikka tuolla sivulla lukee että se on olennainen osa matcha-teetä, voi matchan kyllä nautiskella ihan ilman mitään erikoisia vispaamisia. ;) Meillä on täällä jossain bambuvispilä mutta eipä ole tullut käytettyä matchaa juodessakaan...

Vaahtoa pinnalleen keräävä matcha voi
näyttää vähän hassulta, mutta maku on
erinomainen ♥

Pitää varmaan katsella, saisko jostain suomalaisesta kaupasta ostettua edullisesti matchaa. Onneksi nyt on vielä Japanista tuotua kaapissa, mutta pitää varmaan ostaa lisää varastoon ennen kuin loppuu! :)

Leon japanilaiset juuret

Noniin, nyt voisin kirjoitella hieman tuosta miehestäni eli Leon isästä, ja hänen perheestään.

Ihan ensimmäisenä mainittakoon, että minun ja mieheni yhteinen tulevaisuus on tällä hetkellä hieman epävarmalla pohjalla. En aio mennä yksityiskohtiin sen tarkemmin näin julkisesti, mutta se on yksi syy, miksi olen Leon kanssa vielä Suomessa. Muitakin syitä oli tosin, mm. se että omalta perheeltä mun on helpompi pyytää apua vauvan kanssa, ja se että näin mun perheeni pääsi tapaamaan vauvan heti. :)

Mieheni on siis japanilainen, minua 9 vuotta vanhempi eli täyttää tänä vuonna 34, ja työskentelee tällä hetkellä opettajana aikuiskoulussa, opettaen mm. kotisivujen tekoa ja Adoben (Photoshop, Illustrator, Dreamweaver jne.) ja Microsoftin (Word, Excel jne.) tuotteiden käyttöä.

Mieheni on alunperin kotoisin Nagoyasta Aichin prefektuurista, josta hän 11-vuotiaana pojankoltiaisena muutti perheensä kanssa pienempään kaupunkiin Aichin sisällä. Mies asuu edelleen samaisessa kaupungissa, jossa minäkin asuin 4,5 kuukautta raskausaikana. Talomme on mieheni isovanhemmilta perinnöksi jäänyt iso, perinteinen japanilainen talo - eli todella kaunis ja avara, mutta myös todella kylmä talvisin ja kuuma kesäisin!

Syötiin kegani-rapuja miehen vanhempien luona :)

Mieheni perheeseen kuuluu tämän äiti ja isä, jotka ovat eronneet, mutta asuvat samassa talossa eri huoneissa. Tässä äidin ja isän talossa 5 minuutin ajomatkan päässä meiltä asuvat myös mieheni 32-vuotias pikkuveli ja tämän vaimo, sekä heidän aivan ihana 2-vuotias tyttärensä. Miehelläni on myös 44-vuotias isoveli, joka asuu vaimonsa ja 6-vuotiaan tyttärensä kanssa n. tunnin ajomatkan päässä, Gifun prefektuurissa.

Mieheni perhe on aivan uskomattoman lämmin ja ihana, mukaanlukien veljien vaimot. Vaikka mieheni veljineen ja veljien vaimoineen ovat kaikki minua jokseenkin vanhempia, tulen kaikkien kanssa erittäin hyvin toimeen, ja kaikilla on huumorintaju erittäin hyvin kohdallaan. Usein mieheni erittäin leikkisän (minua siis 19 vuotta vanhemman) isoveljen kanssa kiusaamme miestäni yhteistuumin :)

Aikamoisia mörköjä nuo keganit.

Kokoontumiset perheen kesken ovat aina todella hauskoja, kaikki vitsailevat ja leikkimielisesti kiusaavat toisiaan jatkuvasti. Koko perhe on ottanut minut ihan täysin perheenjäseneksi, ja japanilaiseen tapaan anoppini kutsuu minua tyttärekseen ja minä kutsun häntä äidiksi, samoin kuin mieheni isoveljeä kutsun isoveljeksi ja isoveljen vaimoa toisinaan isosiskoksi ja niin edelleen. Ei siis puhuta mistään anopeista ja apeista ja brother-in-laweista vaan perheenjäsenistä. Jos on epäselvää puhunko mieheni vai omista perheenjäsenistäni, käytän nimityksiä Japanin perhe ja Suomen perhe. :)

Rapujen syönti on sotkuista puuhaa, vaikka tässä
vaiheessa mies olikin jo suurimmat sotkut siivonnut pois.

Laittaisin tähän muuten ihan kasvokuviakin, mutta mieheni ei toistaiseksi tiedä tämän blogin olemassaolosta enkä siis ole kysynyt voinko laittaa hänen ja perheensä kuvia tänne. En usko että kenelläkään olisi mitään sitä vastaan, mutta kuitenkin. :)

Mies tykkää tuoda sisälle liskoja, sammakoita jne...
Tämä on yamori-lisko, jonka sanotaan suojelevan taloa.

Ja tämä on yamorin kakkaa miehen housuilla.
Siitäs sai :)

Puhun muuten mieheni kanssa ihan pelkästään japania, samoin kuin hänen perheensä kanssa. Puhuin japania sujuvasti jo tavatessani mieheni 3 vuotta sitten, ja nämä 3 vuotta ovat tietenkin auttaneet parantamaan kielitaitoa entistä enemmän. Japanini ei ole täydellistä, mutta pystyn keskustelemaan japaniksi ja myös hoitamaan viralliset paperiasiat sun muut japaniksi, eli mitään kielimuuria ei tuntunut olevan missään vaiheessa Japanissa ollessa.

Maailman pisimmällä riippusillalla Akashi Kaikyoulla.
Koben kaupunki avautuu edessä. Olimme olleet Awaji-
saarella kalastamassa kaksin mieheni kanssa :)

Mitä Leon kasvatukseen tulee, tarkoitus olisi opettaa pojalle molemmat kielet, sekä suomi että japani. Aikomukseni on siis puhua pojalle pelkkää suomea, vaikka asuisimmekin Japanissa. Välillä mietityttää, että tuleekohan siitä yhtään mitään ja tunteekohan mies olonsa ulkopuoliseksi, jos vaimo ja lapsi puhuvat keskenään kieltä mistä ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. Elättelen ehkä kuitenkin toivoa siitä, että mieskin oppisi siinä samalla hieman suomen kieltä.. :) Mutta sen näkee sitten.

Lisäksi olisi tietenkin kiva, jos Leo oppisi arvostamaan sekä suomalaista että japanilaista puolta itsessään, ja kenties jopa oppisi parhaat puolet molemmista kulttuureista. Haaveenani on, että vaikka mies ei töiltään pääsisikään usein Suomeen käymään, voisimme Leon kanssa tulla vaikka kerran vuodessa vähän pidemmälle reissulle tänne Suomeen, jotta poika pääsisi aina kuulemaan suomen kieltä ja tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin lähemmin.

Tarkoitukseni on jäädä ihan kotiäidiksi - ehkä jossain vaiheessa jotain pientä työtä voin ottaa lisäksi, mutta mulla ei todellakaan ole mitään sitä vastaan että olisin kotona pitämässä taloa pystyssä ja keskittyisin Leoon sillä välin kun mies tuo leivän pöytään. Jossain vaiheessa Leon (ja mahdollisten tulevien lasten) kasvettua isommaksi saatan alkaa taas unelmoida kääntäjän opinnoista ja töistä... Mutta toistaiseksi kotiäitiys sopisi meikäläiselle vallan mainiosti. Olinkin koko ajan Japanissa ihan kotivaimona - minä siivosin ja pyykkäsin ja laitoin ruuat sillä välin kun mies kävi töissä, ja tämä asettelu sopi meille vallan mainiosti.

Nyt on kuitenkin lopetettava kirjoittaminen tähän, sillä Leolla on taas hieman huono päivä, ja vaikka tuossa 5 minuuttia sitten tuntui nukahtaneen koppaansa, nyt sieltä kuuluu taas pientä tyytymätöntä ähinää, jolla on suuri todennäköisyys muuttua itkuksi ihan lähiminuutteina. Eli tämä postaus on nyt tämän pituinen, ja jossain vaiheessa myöhemmin voin sitten kirjoitella lisää vaikkapa siitä miten tapasimme mieheni kanssa, miten naimisiinmeno onnistui kahdessa maassa, jne. :)