Unijuttuja + Leo 7kk

Tottuuko näihin aamu kuuden herätyksiin ikinä!? Leo nukkui aina ennen vähintään johonkin yhdeksään asti, pienempänä vielä pidempään, mutta nyt ainakin kolmisen viikkoa Leo on herännyt viimeistään tasan kuudelta. Parhaimmillaan herätys on jo 5.30. Oon ottanut tavaks mennä viimeistään 22.00 nukkuun, eilen menin jo 21.30, mutta silti väsyttää...

Ehkä sit helpottaa, kun Leo alkaa syödä vähemmän yöllä. Unikoulu ei just nyt kiinnosta, koska siitä tulee vaan ihan hirveä taistelu Leon kanssa. Leo on ihan tosissaan yöllä nälkäinen, ja mun mielestä on kamalaa huudattaa oikeasti nälkäistä lasta. Siinä vaiheessa kun itkut johtuu lähinnä tutin tai muun puutteesta niin vielä ymmärrän, mutta joo. Huudattaminen ei mun mielestä oo keino lopettaa yösyömisiä. (Joillain yösyöminen on tietysti vaan tapa ja jää helposti pois suuremmitta huudoitta unikoululla, mut tarkotan vaan että Leon kohdalla niin ei oo!)

Sen takia yritänkin Leon kanssa vähentää niitä yösyömisiä pikkuhiljaa. Laitan yleensä korvikkeen sekaan vetta yöllä, vähentääkseni kalorimäärää. Vedellä laimennettu korvike myös menee huonommin alas, Leo juo jonkun verran ja sitten jatkaa uniaan. Pelkkää korviketta Leo tankkais ihan mielin määrin öisin! Sitten ei mee päivällä ruoka. Jokin aikaa sitten olin pitkään vähentänyt korvikkeen määrää yöllä ja yritin päästä siitä kokonaan pois, mutta siitä seuras vaan että Leo olikin sitten hereillä pari tuntia kun ei saanut korviketta. Ei siis yleensä itkeskellyt tai mitään, vaan muuten vaan riekkui hereillä eikä edes antanut mun nukkua riekkuessaan, vaan vaati mun seuraa! Sen takia pullo nyt on sitten edelleen käytössä, mutta kokeilen taas joku kerta uudestaan. Yöriekkumista jatkui pitkään, niin oli pakko luovuttaa kun ei jaksanut enää valvoa öitä myöden.

No, riittää valitus. Leolla tuli 21. päivä 7kk täyteen. :) En oo jaksanut enää viimeaikoina tehdä sellaisia jokakuukautisia postauksia asioista joita Leo osaa tehdä, mutta tässä nyt kuvien kera vähän juttua viimeaikaisista uusista taidoista.


Kuten kuvasta näkyy, Leo on alkanut kiipeillä mm. printteriskannerin päälle, ja oikeastaan minkä vaan mikä on sopivan matala. Sohvat ja pöydät on vielä liian korkeita, mutta Leo tulee koko ajan taitavammaksi kiipeilyssä, ja ryömiikin jo helposti esim. mun jalkojen yli lattialla, sen kummemmin muksahtelematta.

Äidin kevättakin vyötä on hyvä pureskella ja repiä

Leo myös osaa mennä ryömimästä istumaan ja takas ryömimään. Aiemmin se ei oikein sujunut ja Leo tuli eräänkin kerran leualleen alas, joten pitkään menin aina perässä kun huomasin sen menneen istuma-asentoon, mutta nyt se jo sujuu ilman että tarvii aina ottaa koppia kun Leo menee takaisin ryömimään. Istuminen tosin on vielä tuota tripod-istumista, siis Leo nojaa käsillä jalkoihin tai maahan.

Yksi Leon serkuista oli jostain syystä ottanut tonttulakin mukaansa... helmikuussa... :D

Selkä suorana istuminen onnistuu jo ihan hyvin, mutta siihen asentoon Leo ei ole itse vielä mennyt kuin pari kertaa, eli pääasiassa autettuna. Suojaheijaste taakse on vielä melko olematon, joten Leon istuessa selkä suorassa on vielä oltava takana varmistamassa, ettei mies keikahda ja kolauta päätänsä.

Ryömimisestä nyt ei oo mitään varsinaista kuvaa, mutta se on todella vauhdikasta menoa. Leo ryömi alusta asti kovalla vauhdilla, ja huoneesta toiseen ja asunnon päästä päähän ryömininen ei tuota mitään ongelmia. Kaikista nopeiten Leo ryömii aina kun otan vaunut parvekkeelta sisälle; vaunut kiehtoo Leoo ihan mielettömästi, ja olis niiiiin ihanaa päästä nuoleskelemaan renkaita. :D Tulee aina kiire ottaa vaunut kokonaan sisälle ja laittaa ovi kiinni ennen kuin Leo pääsee renkaisiin kiinni... Leo myös usein ryömii toispuoleisesti, niin että potkii vauhtia lähinnä oikealla jalallaan. Käsistäkin on toinen enemmän käytössä, en tosin muista kumpi.

Ääntely on sellaista äppäppäppä, appappappa, ammammamma, vauvauvauvau tasoa, ja Leo on myös oppinut päristelemään. Nyt Leo ei juuri muuta teekkään kuin päristelee niin että kuola lentää. Joskus lentää myös ruoka tai maito suusta. Hauskinta on kun Leo päristelee unissaan. Välillä luulen Leon heränneen kun pinnasängystä tai vaunusta kuuluu päristelyä, mutta vilkaistessani Leo onkin ollut ihan umpiunessa. :D

Eroahdistusta tai vierastusta EI ole :) Leo vierasti viikon parin verran 3kk ikäisenä mutta sen jälkeen se on mennyt ohi, eikä ainakaan vielä ole tullut takaisin. Äiti myös saa mennä vessaan ja muihin huoneisiin ilman että siitä seuraa suurempaa eroahdistusta. Väsyneenä Leo saattaa vähän huudella perään, mutta ei mitään sen kummempaa. Myös Leon jättäminen muiden ihmisten seuraan ilman äitiä sujuu ongelmitta.

Vau.fi sanoo, että 7kk ikäinen ymmärtäisi jo 6-8 sanaa, mutta enpä tiedä... Mulla on huono tapa olla toistelematta sanoja kauheasti Leolle, siis sellaisia yksittäisiä. Puhun kyllä Leolle, mutta en toista tiettyjä sanoja tietyissä tilanteissa. En siis usko että Leo ymmärtää vielä monia sanoja, ei ainakaan 6-8 sanaa :) Ehkä ainoa mitä toistan aina, on "hyvä, kiitos!" kun Leo ilmaisee ettei halua syödä enempää kiinteätä ruokaa. Pitää varmaan miettiä sanoja joita alkais toistelemaan tietyissä tilanteissa, koska mähän tässä oon suurimmassa vastuussa Leon kielellisestä kehittymisestä!

Ei-sanaa en muuten oo juurikaan käyttänyt... Helpompaa on vaan mennä Leon luokse ja laittaa se jonkun lelun luokse kuin odottaa noin pienen todella ymmärtävän miksi kielletään. En halua muutenkaan alkaa viljellä ei-sanaa joka välissä, vaan haluan turvautua huomion ohjaamiseen muualle (redirecting). En halua tehdä ei-sanasta tapaa, jota tulee toistettua joka välissä. Redirecting toimineekin pienelle lapselle paremmin kuin ei-sana, ainakin siihen asti kunnes lapsi alkaa todella ymmärtää miksi jokin asia on kiellettyä. (Myönnän, pidän monista attachment parenting -jutuista. En tosin oo 100% AP, mutta monia kasvatustapoja ammennan sieltä suunnasta. Siksi siis, että se tuntuu itselle luontevammalta, ei siksi että se olisi jotenkin äärettömän paljon parempi kuin muunlainen nykyaikainen kasvatus.)


Loppukevennykseksi vielä muutama hulvaton kuva eiliseltä :) Leo oli juuri herännyt päiväunilta ja oli ihan villinä, tukka pystyssä. Oli pakko laittaa toi ensimmäinen kuva kännykän lukitun näytön taustakuvaks, naurattaa joka kerta kun katson kelloa tai muuten vaan availen kännykän näyttöä.

Että sellaista tällä kertaa. :D


PS. Sovin eilen koiranpennun kasvattajan kanssa, että meen ens viikolla taas katsoon pentua :) Ja mikä parasta - omistaja sanoi, että luovutus käykin jo pennun ollessa 7-viikkoinen, alunperin oli puhe luovutuksesta n. 8,5 viikon iässä. Pennut ovat kehittyneet hienosti ja maistelevat jo kiinteitä, joten jos 6. viikolla tapahtuvalla eläinlääkärikäynnillä kaikki on OK, tulis pentu meille jo 23. tai 24. maaliskuuta. Eli siis vain vähän yli 3 viikon päästä!! En malta odottaa. <3

Niskasta kiinni

Nyt on pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa tosissaan liikkumaan ja syömään paremmin. Oon viimeaikoina ollut niin kamalan väsynyt, etten oo jaksanut juuri miettiä mitään ruokaan tai liikuntaan liittyvää. Käydään kyllä äidin kanssa 3-5 kertaa viikossa 1-2 tunnin kävelyllä, mutta eipä sellainen rento kävely auta mitään jos ruokavalio on retuperällä eikä tuu harrastettua hikiliikuntaa (liian lämmintä takkia kun ei lasketa!).

Paino on noussut 5kg viime marraskuun jälkeen, mikä ahdistaa aika kiitettävästi. Olin saanut kaikki raskauskilot pois, mutta nyt painoa onkin taas enemmän ja painan kaiken kaikkiaan 12-13kg enemmän kuin hoikimmillani. Toisaalta painan myös 10+kg vähemmän kuin pahimmillani, mutta silti. Siitä on jo vuosia, joten nyt tää paino tuntuu ahdistavalta.

Kaiken kukkuraks suurin osa mun housuista on liian pieniä. Mulla on paljon kivoja housuja ja hameita, mut suurin osa ei mee päälle - osaan en ehkä koskaan tuu enää mahtumaan kun ne oli sopivia sillon kun painoin 56kg ja nyt tavoite on 58-59 (pituutta on 168cm) ja oon tietysti synnyttänyt tässä välissä. Mutta ei niihin kaikista tiukimpiin farkkuihin oo pakko mahtua, jos nyt ees osaan housuista mahtuis.

Ahdistaa laittaa näitä kuvia esille, mutta pistänpä kuitenkin. Kuvat on otettu alkukuusta, mutta mitään muutosta kropan suhteen ei oo sattunut, joten samat kuvat saa kelvata...

Ruokailu tuottaa mulle suurimpia ongelmia, sillä oon ottanut niin hirveesti takapakkia sen suhteen, mitä ruokia voin syödä. Oon aina taistellut ns. "nirsouden" kanssa, tosin nirsous ei oo ollut sitä että ei huvita vaan että ei pysty syömään jotain (tahatonta kakomista yms. fyysisiä reaktioita jos yritän väkisin syödä). Tällä hetkellä pystyn syömään vaan muutamaa ruoka-ainetta, joten ruokavalio on kamalan yksipuolinen. Mutta pakko vaan yrittää taas monipuolistaa ja olla stressaamatta asiasta - mitä enemmän stressaan, sen harvempia ruokia pystyn syömään. (Ai että kadehdin ihmisiä, jotka voi syödä kaikkea mahdollista ruokaa nautiskellen!)

Yritän nyt kuitenkin aloittaa reilusta liikunnan lisäämisestä, eli kävelylenkkien lisäks poljen kuntopyörällä (sain taas isoäidin kuntopyörän lainaan!) ja kenties jossain vaiheessa lisään hommaan myös joogaa ja lihaskuntoliikkeitä. Aloitetaan nyt kuntopyörällä kuitenkin, sitten kunnon kohotessa lisätään muuta liikuntaa.

Jos joku on HeiaHeiassa, niin mun profiili löytyy täältä. En oo merkkaillut sinne pitkään aikaan mitään, mutta nyt olis tarkoitus alkaa taas merkkaileen kaikki. Motivaatiokaverit kelpais! ;)


PS. Tasan 5 viikkoa niin koiruus tulee kotiin! ♥ Sitten onkin taas lisämotivaatiota käydä lenkillä vielä enemmän :)

Huomenta

Huuh, Leo on ottanut ihan tavaks herätä klo 5:30 tai viimeistään 6:00, joka päivä. Leon heräämisaika on täysin riippumaton nukkuma-ajasta, kuten vauvoilla ja lapsilla yleensäkin - valvottaminen ei siis yleensä auta, ja pitkät yöunet on erittäin tärkeitä vauvoille, joten en oo siirtänyt Leon nukkuma-aikaa.

Vaan kyllä osaa väsyttää! Menin eilen nukkuun jo vähän ennen kymmentä, mutta Leo heräs syömään kaks kertaa, joten ei todellakaan ollut kovin levollinen olo Leon herätessä puoli kuudelta. Siihen ei oikein auta mitään, joten pakko on vaan nousta ylös. Ruoka ei auta, huomiotta jättäminen saa itkemään, lelutkin on tylsiä kun äiti nukkuu.

Mut hei, semmosta se on. Toki tiesin jo etukäteen, että lapsen kanssa saa totutella aikaisiin herätyksiin. :) Toivotaan että sit kun yösyömiset jää, niin muakaan ei enää väsytä ihan niin paljoa. Alkaa tuntua kyllä kun 7 kuukauteen ei oo nukkunut enempää kuin korkeintaan 6 tuntia putkeen, eikä sitäkään oo käynyt moneen kuukauteen.

Toistaiseks ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin opetella ite meneen nukkumaan 21-22 aikaan... Yleensä venähtää johonkin 23 asti, ja sittenkös vasta väsyttää.

Blogissa on ollut hiljaista kun oon ollut tosiaan pitkään kipeänä, edelleenkään en oo ihan täysissä voimissa, mutta oon mä sentään vaunulenkeille jo uskaltanut. Eiköhän tää flunssa oo kohta karistettu kokonaan.

Leo meni muutama päivä sitten ensimmäistä kertaa ihan itse mahaltaan istuma-asentoon!

Ilman tukea istuminen (jalkoihin nojaamatta) on alkanut sujua jo aika hyvin viimeaikoina :)
Jalkoihin nojaten Leo on istuskellut itsekseen jo pitkään.

Kyllä nauratti peittoleikit mun pikkusiskon kanssa!

Pentukuvia

Oon vieläkin kipeänä eikä oo ollut energiaa päivitellä tätä, mutta sain juuri meidän tulevan koiran kasvattajalta kaksi uutta kuvaa pennusta, joten tulin vaan näyttään ne teille :) Koska kukapa ei tykkäis koiranpennun kuvista! <3 

Huomenna siis 2 viikon ikäinen pikkuinen :) Vielä 6,5 viikkoa pitäis malttaa odotella luovutukseen! ♥

Pieni perhe: Lelut.fi arvonta lukijoilleni

Pieni perhe: Lelut.fi arvonta lukijoilleni: Facebookissa jo paljastin, että lelut.fi on sponsoroimassa blogin arvontaa. Lelut.fi tarjoaa suomen halvimmat lelut hintatakuulla. Palki...

More Memories: ARVONTA: More Memories & Lastenpuoti Heikunkeikun ...

More Memories: ARVONTA: More Memories & Lastenpuoti Heikunkeikun ...: Tälläkertaa arvotaankin Maxomorraa! Lastenpuoti Heikunkeikun sponssaa arvontavoitoksi voittajalle vapaavalintaisen lyhythihaisen paidan...

Kuumeessa

Eilen kuuden aikaan illalla tuli yhtäkkiä sellanen olo, että nyt oon tulossa kipeeks. Illan mittaa tuli keuhkot tosi kipeiks, vähänkin jos yskäs niin poltteli ja hengittäminenkin kirveli jonkin verran. :/ Aamulla Leo herätteli klo 6.20 ja mittasin kuumeen, oli 37.2. Loikoilin Leon kanssa sängyssä ja tunnin päästä olikin jo 38.2.

Nyt kello on 8:30 ja Leo kattelee elämänsä ensimmäistä kertaa piirrettyjä. :D Mä menin ensin sohvalle makoileen mutta pelkään nukahtavani jos oon siinä, enkä uskalla jättää Leoo hetkekskään valvomatta nyt kun se ryömii, joten tulin tähän koneelle istuskelemaan. Otin Ibumaxia ja C-vitamiinia äsken, toivottavasti helpottaa.

Ääntä mulla ei oo juurikaan ja keuhkot on edelleen tosi kipeet, välillä yskittää ja sillon sattuu tosi paljon.

Toivottavasti ei oo keuhkoputkentulehdus. Se kun on vähän sellanen tauti että vaikka lääkäriinkin menis niin ne ei voi muuta tehdä ku määrätä buranaa ja lepoa. Mulla ei oo kyllä koskaan ollut, mutta ei mulla oo tämmöstä keuhkokipuakaan koskaan ollut flunssan yhteydessä. :/

Aina pelottaa kun tulee joku tauti mistä voi seurata tosi yskä, mulla kun siitä yskästä tulee yleensä tosi paha... Mulla on meinaan tavallista flunssaa seuranneen yskän takia jopa revennyt kylkilihas aikanaan. Se olikin kivaa, en pystyny 4 päivään nouseen sängystä ja sängyssä kääntyminenkin oli vaikeeta. Parin viikon päästäkin kilometrin kävely oli liian rankka. Siitä on jo ainakin 5 vuotta vai enemmänkin, mutta toi kylki tulee silti yleensä kuumeessa kipeeks!

Pitää siis toivoa että tästä ei seuraa mikään kauhee yskä. Ehkä pyydän jotakuta tuomaan yskänlääkettä varmuuden vuoks...

Ja pitää myös toivoa että Leo pysyy terveenä! Kaikki keuhkoihin menevä pelottaa erityisen paljon kun meillä on lähisuvussa paljon astmaa ja yhtä jos toistakin pientä viety ambulanssilla sairaalaan perusflunssan takia kun ei henki kulje.

Pitää varmaan kysyä jos äiti tai sisko tai vaikka molemmat tulis vähäks aikaa viihdyttään Leoo tänään, että mä saisin lepäillä.

Toivottavasti teillä muilla on lähtenyt sunnuntai käyntiin vähän paremmissa merkeissä! :)

No nyt se liikkuu

Leo "ryömi" ensimmäisen kerran kaks päivää sitten, eilen vähän lisää, ja tänään sain jopa videolle pätkän siitä :)

On tosin ihan uskomattoman hauska tyyli... Sen takia naureskelenkin tossa videolla taustalla kun nauratti toi tyyli. :D

Uusia tuulia meillekin...

Tulin bloggeriin aikomuksena vain lukaista muiden blogeja läpi ja olla vielä puhumatta omasta tilanteesta mitään, mutta sitten huomasin että More Memories -blogin Jenni oli kirjoittanut omaan blogiinsa aivan samasta asiasta kuin mitä mäkin oon päässäni pyöritellyt. Olisin voinut aloittaa tän postauksen melkein samalla tavalla, kertoen miten asiaa on toivottu monta vuotta ja jo pidempään harkittu vakavammin, ja kuinka sen takia on vietetty viime päivät unettomia öitä vielä asiaa miettien.

Kyse on siis niin Jennillä kuin meilläkin uudesta perheenjäsenestä, mutta hieman ihmisvauvaa karvaisemmasta sellaisesta. Käykää kurkkimassa Jennin blogista heidän 6 viikon päästä saapuvaa uutta tulokasta, tässä on kuvia meidän 8 viikon päästä saapuvasta uudesta perheenjäsenestä! (Hauskaa tässä on myös se, että Jennin nuorempi tytär on syntynyt ihan melkein samaan aikaan kuin Leo, muutaman päivän erotuksella. Miten satuttiinkin tekemään samanlainen päätös samaan aikaan!)

4 päivän vanhasta rääpäleestä oli mahdotonta saada naamakuvaa

Niin pieni pallero vielä

Valkoisesta oli kuulemma kyselty kaikista nopeiten

Pennut olivat niin pieniä että lähinnä lyllersivät ja söivät,
mutta voi miten äiti valloitti sydämeni <3

Äiti oli uskomattoman rauhallinen ja antoi minunkin heti koskea pentuihin,
mutta piti myös pienistään erinomaisen hyvää huolta

Vasemmalla meidän tuleva pieni (joka esiintyi 2 ekassa kuvassakin siis)

Rotuhan on siis ranskanbulldoggi, yksi niistä roduista joita olin jo pitkään harkinnut. Henkilökohtaista kokemusta mulla on vain bostonterrieristä (Leon isän koira on bostonterrieri), joka näyttää ranskikselta mutta on pienempi, sirompi ja vilkkaampi. Muista koirista on toki myös kokemusta, meillä on ollut kaksikin eri koiraa kun olin nuorempi. Itselläni on ollut tähän asti vain kissoja, mutta koirat ovat lähempänä sydäntä, aiemmin vaan matkustelin niin paljon että en voinut ottaa koiraa vaikka se on aina ollut haaveissa.

Ranskanbulldogit on bulldoggi-nimityksestä huolimatta erinomaisen lempeitä ja rauhallisia koiria, joskin saattavat olla hieman itsepäisiä. Olen lukenut rodusta hirmuisen paljon tietoa niin suomen- kuin englanninkielisiltäkin sivuilta, ja hetki hetkeltä olen varmempi, että juuri tämä on se meidän rotu. Ranskis oli jo aiemmin ykkösvaihtoehtoni, ja voi mikä onni potkaisi kun pari päivää sitten selailin Apulaa taas kerran, etsien sitä täydellistä koiraa, ja heti ensimmäinen ilmoitus oli tästä pentueesta. Kaiken kukkuraksi matkaa koirien luokse on vain noin 60 kilometriä täältä.

Sovin omistajan kanssa tapaamisen heti, vaikka tiesinkin että pennuista ei vielä osaisi tarkkaan sanoa, minkälaisia tulevat olemaan luonteeltaan, kun ovat 1.2.2013 syntyneitä. Ranskanbulldogit kuitenkin menevät kuin kuumille kiville, joten tiesin että tilaisuuteen on tartuttava. En ole nukkunut kuin muutaman tunnin yössä viime päivät, kun joka yö pyörin sängyssä ja mietin aamun pikkutunneille asti tätä asiaa. Kaikki koneella vietetty aika on käytetty etsimään tietoa ranskanbulldogeista - siksi blogissakin on ollut hiljaista, en vain ole malttanut tehdä yhtään mitään muuta. Myös koiran koulutuksesta, ruokinnasta, välineistä ja kaikesta muusta mahdollisesta on tullut etsittyä paljon tietoa.

Tänään sitten kävin katsomassa koiria, ja voi että, miten ihana tuo äitikoira oli. Pennut olivat toki söpöjä, mutta pikkuiset vaan lyllersivät ja tipahtelivat pehmusteelta lattialle, josta sitten nostelin niitä takaisin äidin hoiviin samalla kun paijasin ihanaa äitiä ja juttelin omistajan kanssa.

Äitikoira siis on erinomaisen lempeä tapaus, ja antoi minun vieraan ihmisenkin heti koskea pentuihin ja tuli myös tervehtimään minua itsekin, hyvin rentoutuneen oloisena. Äitikoira oli varsin virkeän oloinen, ja huolehti pennuista suurella innolla, vaikka pentue on koiralle vasta ensimmäinen. Omistajalla on pieni lapsi, ja sekä pentujen äiti että isä ovat tulleet lapsen kanssa aivan mainiosti toimeen. Isä on jalostukseen käytettävä, näyttelyissäkin kiertänyt ja tarkkaan eläinlääkärin tutkima yksilö. Molemmat vanhemmat ovat siis erinomaisen terveitä, lempeitä ja lapsiystävällisiä, joten uskalsin tänään tehdä päätöksen ja varasin pennun. Olin tuota kyseistä pentua katsellut jo ihan ensimmäisistä kuvista asti, että tuo vois olla kiva, ja suuresta kysynnästä huolimatta sain ihan vapaasti valita pennun, sillä olin ensimmäisten kyselijöiden joukossa.

Vielä on kuitenkin kaksi kuukautta aikaa miettiä asiaa, ja aion mennä katsomaan pentuja uudelleen vähintään kerran, sitten kun ovat isompia ja näyttävät luonnettansa. En halua tehdä hätäistä päätöstä, joten vaikka varaus on tehty ja varausmaksu menee huomenissa omistajalle, niin haluan varmistua siitä, että valitsemani pentu tuntuu omalta myös sitten kun on vähän isompi.

Välillä mietin, että onko musta huolehtimaan koiranpennusta ja vauvasta, ja olenkin miettinyt asiaa todella perinpohjaisesti (jo pitkään, mutta etenkin viimepäivinä). Aion käyttää nämä 2 kuukautta miettien asiaa vielä lisää, mutta tällä hetkellä olen varma, että tätä haluan. Leo on helppo lapsi, ja jos koira käyttäytyy rodulleen tyypillisesti ja vanhempiensa kaltaisesti, ei senkään pitäisi tuottaa elämää suurempia haasteita - mutta tähän ryhdytään silti sillä varauksella, että sekä lapsesta että koirasta tulee täystuhoja riiviöitä, ja olenkin jo alkanut miettiä keinoja joilla pitää molemmat aisoissa. Onneksi asutaan kaksiossa, jolloin vauvan ja koiran voi ainakin pitää turvallisesti toisistaan erillään sulkematta kumpaakaan pois minun näköpiiristäni. :)

En aikonut vielä kirjoittaa tänne aiheesta mitään, koska olen varma että moni miettii, että en kuitenkaan jaksa tai pysty ja olen hölmö kun edes harkitsen koiran hankkimista puolivuotiaan lapsen yksinhuoltajana. Mutta uskokaa pois, olen miettinyt ihan samoja asioita, mutta kuitenkin tunnen itseni paremmin kuin kukaan muu ja tiedän siihen pystyväni niin päättäessäni! Vastoinkäymisiä tulee aivan 100% varmasti ja joskus ihan takuulla tulee ottamaan päähän, mutta silloin on hyvä muistaa, että itsepä olen soppani keittänyt, ja aion kantaa vastuun loppuun asti.

Tästä ei siis tule mitään "kokeilua", että koitetaan koiran ottamista ja sitten palautetaan kun ei se ollutkaan sellainen pieni suurisilmäinen söpöliini joka ei koskaan tee pahojaan. Kuten sanottua, lähden hommaan sillä asenteella, että sekä lapsesta että koirasta tulee täystuhoja, joten valmistautuminen aloitetaan ajoissa - koira koulutetaan oikeasti kunnolla, ja lapselle opetetaan koiran oikeaoppista käsittelyä heti ensimmäisestä päivästä asti, huolimatta siitä, että puolivuotias ei siitä välttämättä mitään vielä ymmärräkään.

Tulen siis tarvitsemaan sinnikkyyttä ja harmaita hiuksia tulee varmasti kertymään roppakaupalla, mutta ei se mitään. Niinhän se on vauvankin kanssa - välillä ottaa päähän ja lujaa, mutta ne hyvät hetket kyllä saa kaiken ikävän poistumaan mielestä. Samalla asenteella suhtaudutaan hauvavauvaan hänen tänne saapuessaan. :)