23.8.2012

Fenugreek eli sarviapila maidontuotannon apuna

Kuten olen tässä blogissa tehnyt jo hyvinkin selväksi, joudun syöttämään Leolle osittain äidinmaidonkorviketta, sillä oma maitoni ei riitä pojan kasvun takaamiseksi.

Olen koko tämän melkein 5 viikkoa Leon syntymän jälkeen yrittänyt kaikin keinoin lisätä maidontuotantoa, imettämällä mahdollisimman paljon ja välttämällä korviketta viimeiseen asti ja niin edelleen - tästäkin olen puhunut muissa kirjoituksissani, joten en nyt tylsistytä tätä mahdollisesti lukevia kertaamalla kaikki keinot taas uudestaan.

Missään vaiheessa maidontuotantoni ei kuitenkaan ole kasvanut mitenkään merkittävästi, ja Leo saa edelleen 500-700ml korviketta päivässä. Leon painosta keskiarvolla laskien määrä on vähintään puolet hänen maidontarpeestaan.

Kuva Wikipediasta
Olen jutellut ongelmistani monien muiden äitien kanssa, ja todella monet ovat suositelleet kokeilemaan rohtosarviapilaa (engl. fenugreek), jonka kerrotaan lisäävän maidontuotantoa.

Olen toki hyvin varovainen sen suhteen, mitä imetysaikana suuhuni laitan, mutta sarviapilaa on käytetty tuhannet vuodet mm. ruuanlaitossa Intiassa, eikä nykylääketiedekään ole todennut sarviapilalla olevan mitään vakavia sivuvaikutuksia kunhan annostus on kohdillaan. Sarviapilaa löydät myös Suomessa myytävistä tuotteista, esimerkiksi Weledan imetysteestä.

Netti on pullollaan tarinoita sarviapilasta, enkä itse ole mihinkään sen negatiivisempaan törmännyt kuin että joillakin sarviapila ei auttanut maidontuotannossa. Toisilla sarviapila saa vatsan sekaisin ja harvoilla on pahentanut astmaoireita, mutta mitään oikeasti vaarallista sivuoiretta ei mainita millään sivuilla, ei lääketieteellisillä sivuilla eikä sellaisilla, joissa sarviapilaa käyttäneet ovat kertoneet omia kokemuksiaan.

Tästä rohkaistuneena siis päätin hommata purkillisen sarviapilakapseleita iHerbistä. iHerb on hyvin luotettava ja hyvämaineinen sivusto, jolta löytyy jos jonkinlaista yrttiä ja vitamiinia ja muuta ravinnelisää kaikenlaisissa mahdollisissa muodoissa. Suosittelen sivua lämpimästi, sillä vitamiinit yms. ovat siellä usein todella paljon halvempia kuin Suomessa apteekissa ostetut. Aina kannattaa tietysti tutkia millainen maine harkitsemasi tuotteen valmistajalla on, ennen kuin tekee tilauksen, etenkin raskaana ollessa tai imettäessä.

Mutta niin, tarkoitus ei ollut tässä mainostella iHerbiä, vaan puhua tuosta sarviapilasta!

Aloitan kuurin tänään - 3 kapselia 3 kertaa päivässä, josta tulee 5490mg sarviapilaa per päivä. Suositeltu päiväannostus maidontuotannon lisäämiseksi on 3,5-7,3g päivässä, eli tuo ~5,5g lienee juuri sopiva.

Lähteiden mukaan useimmat äidit huomaavat maidontuotannon lisääntyvän 24-72 tunnin sisällä, joillakin on kestänyt kaksikin viikkoa, ja toisilla taas ei tapahdu minkäänlaista muutosta. Kirjoittelen tänne blogiini sitten että tuntuuko mitään muutosta tapahtuvan, ja tuleeko mitään sivuoireita!

Jos kiinnostuit rohtosarviapilasta ja aihetta käsittelevien artikkelien lukeminen sujuu myös englanniksi, suosittelen lämpimästi tutustumaan KellyMomin artikkeliin rohtosarviapilasta. Artikkelin lopusta löydät myös linkkejä lähteisiin ja muihin rohtosarviapilaa käsitteleviin artikkeleihin ja tutkimuksiin.

KellyMom on yksi suosituimmista, suurimmista ja luotettavimmista amerikkalaisista imetysapusivustoista, ja sivua kannattaa tutkiskella muutenkin jos koet että imetys ei suju ihan niin hyvin kuin sen pitäisi.


Jos haluat tilata jotain iHerbistä, käyttämällä alennuskoodia XAB324 saat $5 alennusta tilauksestasi, $10 jos tilauksesi arvo on yli $40. Kyllä, saan siitä itse pienen bonuksen jos joku tuota koodia käyttää, mutta se ei vaikuta sinun tilaukseesi millään tavoin muuten kuin hintaa alentamalla. :) Alennus toimii vain ensitilaajalla.


Onko tätä lukevista kukaan käyttänyt luonnonmukaisia lisäravinteita, yrttejä tms. maidontuotannon lisäämiseen? Oletko huomannut eroa?

4 kommenttia:

  1. Kiitoksia hyvästä artikkelista! Päädyin blogiisi googlen kautta kun etsin tietoa juuri sarviapilasta ja imetyksestä. Itse olen tänään aloittanut kuurin. Tyttöseni on nyt vajaa 3kk ja itselläni on ongelmana maidon heruminen. Se on nyt taas melkoisen tiukassa ja sarviapila on viimeinen keino ennen kuin lopetan imetyksen. Toivottavasti tehoaa meidän molempien kohdalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni :) Toivottavasti sarviapila auttaa teillä! Meillä on korvikkeen määrä vähentynyt viime päivinä mutta en vielä uskalla toivoa että se olis sarviapilan ansiota, etten sitten pety jos Leo onkin muuten vaan syönyt normaalia vähemmän ja palaa taas normaaliin tahtiin kohta.. :D

      Poista
  2. Hei, huomaatkohan näin vanhaan tekstiin tullutta kommenttia? No, toivotaan parasta. Eli auttoiko toi sarviapila lisäämään sulla maidontuotantoa? Mä pähkäilen täällä kans kuurin aloittamista kun kaikki muut temput kokeiltu ja korviketta vaan menee ja menee..
    -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Sori kun vastailen hieman myöhässä. :) Kyllä se auttoi ihan selvästi! Maidon määrä ei lisääntynyt heti vaan pikkuhiljaa, mutta selkeästi lisääntyi kuitenkin, ja myös väheni taas sen jälkeen kun lopetin fenugreekin syömisen. Suosittelen kokeilemaan jos tosiaan kaikki muut keinot on kokeiltu!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...